Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri Itätuulen ja Tuuliviirin konsertit Rotundalla 26.5.

Tapahtumat 26.05.2025

Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesterit saapuvat esiintymään Rotundalle maanantaina 26.5.2025. Konsertit ovat osa puhallinorkesteri Itätuulen kesäisen Japanin Osakaan suuntaavan kiertueen lähtökonserttisarjaa.

Itä-Helsingin musiikkiopisto tarjoaa musiikin taiteen perusopetusta. Opetus IHMOssa on suunnattu pääosin lapsille sekä nuorille ja sen lähtökohtana ovat musiikille ominaiset tiedon tuottamisen ja esittämisen tavat. Musiikkiopistoon otetaan uusia oppilaita joka vuosi ja kuka vain voi hakeutua IHMOon harrastamaan musiikkia!

Maanantaina 26.5.2025 on luvassa perinteistä suomalaista puhallinmusiikkia, japanilaisia sävelmiä ja Euroviisujen jälkihuumaa!

Aikataulu

Rotundalla, Halosen vieressä. Yhden esityksen kesto on noin 30 minuuttia.

  • Klo 17:30 Tuuliviiri
  • Klo 18:00 Itätuuli

Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesterit

Vuonna 1995 Helena Sinisalon perustamasta pienestä puhallinorkesterista on kasvanut kaksi vakiintunutta kokoonpanoa: Itätuuli ja Tuuliviiri. Niiden rinnalle on hiljattain perustettu myös Piiparit, aloitteleville puhallinsoittajille suunnattu orkesteri, jota johtaa Marika Toivonen.

Nykyisin puhallinorkestereissa soittaa yhteensä noin 200 nuorta. Maanantaina esiintyvissä kokoonpanoissa, Itätuulessa ja Tuuliviirissä, soittaa yhteensä noin 140 oppilasta. He ovat jo pidemmällä soitto-opinnoissaan ja ovat iältään noin 10–20-vuotiaita. Lisäksi orkestereissa soittavat opettajat ja opiston ulkopuoliset soittajat tuovat sointiin oman sävynsä ja tukevat oppilaiden kehittymistä orkesterisoitossa.

Itätuuli ja Tuuliviiri tunnetaan korkeasta tasostaan, ja ne ovat esiintyneet muun muassa Musiikkitalossa, Presidentinlinnan vapputervehdyksessä sekä lukuisilla ulkomaiden kiertueilla aina Italiasta Yhdysvaltoihin saakka. Toimiva tukiorganisaatio mahdollistaa laadukkaat esiintymiset niin Suomessa kuin ulkomaillakin – ilolla ja ammattitaidolla.

Jaa tapahtuma sosiaalisessa mediassa

Haulla "{{ searchterm }}" ei löytynyt tuloksia.

Tarkista hakusi kirjoitusmuoto tai kokeile toista hakutermiä.