Inliven opiskelijat työssä oppimisen jaksolla Itiksessä

Uutiset Päivitetty 25.7.2024

Itiksessä työhön tutustuu nyt koko joukko Ammattiopisto Liven tukea tarvitsevia opiskelijoita – “Haluamme auttaa yhteisöä ympärillämme”

Joukko Ammattiopisto Liven opiskelijoita on päässyt työn touhuun parhaillaan uudistuvan kauppakeskus Itiksen käytävillä. Nuoret osallistuvat kauppakeskuksessa muun muassa pintakäsittelyyn, asiakashaastatteluihin sekä valmistivat tuotteita pop-up-myymälään. Yhteisöllisyyden keskeiseksi osaksi strategiaansa määritellyt Itis haluaa yhteistyön myötä auttaa ympärillä olevaa yhteisöään.

Kauppakeskus Itis on sopinut yhteistyöstä Ammattiopisto Liven kanssa, joka on ammatillinen erityisoppilaitos ja osa Live-säätiötä. Yhteistyön myötä joukko opiskelijoita on päässyt tutustumaan konkreettisesti työelämään ikonisessa ostoskeskuksessa. Itis on määritellyt yhteisöllisyyden vahvasti strategiansa ytimeen ja halu toimia osana ympäröivän yhteisön arkea toimi nyt syntyneen yhteistyön ajurina.

– Sekä kauppakeskus Itis että koko Itäkeskuksen alue kehittyy lähivuosina valtavasti ja tulemme myös jatkossa olemaan olennainen osa ihmisten arkea sekä yhtä lailla liikkumista alueella. Haluammekin olla osa paikallista yhteisöä ja tarjoamiemme laajojen palveluiden lisäksi tehdä aidosti konkreettisia tekoja yhteisön hyväksi, kauppakeskus Itiksen kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén kertoo.

Kauppakeskuksessa opiskelijat osallistuvat monenlaisiin tehtäviin yhdessä Liven opetushenkilöstön ja Itiksen oman henkilökunnan kanssa. Pintakäsittelyalan opiskelijat pääsevät maalaamaan, media-alan opiskelijat puolestaan työskentelevät valokuvausprojektin ja merkonomiopiskelijat asiakashaastattelujen parissa sekä Telma-opiskelijat toteuttivat joulukuun alussa kauppakeskuksessa pop-up-myymälän valmistamiensa tuotteiden myyntiä varten. Eri alojen opiskelijat harjoittelevat Itiksessä ainakin tammikuun loppuun asti.

– On ollut mahtavaa nähdä nuoret innokkaina työn touhussa. Uudistumisemme on mahdollistanut hyvin erilaisia ja ihan oikeita työtehtäviä, joissa heidän työpanoksellaan on aitoa merkitystä, Jansén jatkaa.

Tavoitteena tarjota opiskelijoille kokemus aidosta työelämästä

Koulutus ja työelämä ovat avainasemassa osana suomalaisessa yhteiskunnassa toimimista. Sama pätee myös tuen tarpeessa oleviin nuoriin, joille näiden toteutuminen ei ole aina itsestään selvää.

Tuen tarpeessa oleville opiskelijoille konkreettinen työssäoppiminen on olennainen osa ammattiin oppimista. Aidoissa oppimisympäristöissä työhön perehdytään Liven opetushenkilöstön tuella.

– Olemme todella innoissamme, että opiskelijoitamme hyvin erilaisista opintokokonaisuuksista pääsee mukaan tutustumaan työelämään Itikseen. Aito oppimisympäristö kehittää osaamista sekä tutustuttaa konkreettisesti työelämään ja jopa mahdollisiin tuleviin työnantajiin. Tärkeää on myös tarjota onnistumisen kokemuksia työelämästä, Liven asiakkuuspäällikkö Annika Lipponen kertoo.

Itis tarjoaa monipuolisuudessaan ihanteellisen oppimisympäristön, missä opiskelijoille on tarjolla riittävästi tilaa ja rauhaa oppia sekä toisaalta todellista työelämän tuntua.

– Olen oppinut täällä enemmän kuin koulussa. Hyödyllistä ja koko ajan on tekemistä tarpeeksi, pintakäsittelyn opiskelija Eveliina kertoo.

– Itis on todella mainio paikka työelämässä oppimiselle ja harjoitustyölle. Tällä on tarpeeksi aikaa ja inhimillistä joustoa sille, että olemme täällä oppimassa. Opiskelijan motivaatio kasvaa, kun hän pääsee aitoon työelämäkohteeseen tekemään, pintäkäsittelyopiskelijoiden opettaja Katri Kankare kuvaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Johanna Tolppola
Marketing & PR Manager, CC Real GmbH
+358 40 774 0191, j.tolppola@cc-real.com

Annika Lipponen
Asiakkuuspäällikkö, Live-säätiö
+358505571495, annika.lipponen@inlive.fi

Kauppakeskus Itiksessä asioi vuosittain yli 17 miljoonaa asiakasta, joita palvelee yli 120 myymälää, 40 kahvilaa ja ravintolaa sekä kymmeniä kaupallisia ja julkisia palveluita. Itiksessä sijaitsee myös Suomen ainoa IMAX®-elokuvateatteri Finnkino Itis. Kauppakeskus Itiksen omistavat ja sitä operoivat NHP Investments ja CC Real. www.itis.fi

Live-säätiö työskentelee sen hyväksi, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Live tarjoaa yksilöasiakkailleen ammatillista erityisopetusta, neurologista kuntoutusta, ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen sekä työllistymisen valmennus- ja asiantuntijapalveluita. Live-säätiön palveluksessa työskentelee noin 700 asiantuntijaa. Säätiön toiminnan vuosittaiset tuotot ovat 43 MEUR. Kokonaisopiskelijamäärämme on 1800. Työllistymis-, kuntoutus- ja valmennuspalveluiden asiakasmäärämme on 5300. www.livesaatio.fi

Haulla "{{ searchterm }}" ei löytynyt tuloksia.

Tarkista hakusi kirjoitusmuoto tai kokeile toista hakutermiä.