Juuri kun Itis juhlisti 40-vuotissynttäreitään, siirrytään juhlatunnelmissa suoraan seuraavaan merkkivuoteen – itähelsinkiläisen pop-duon Nylon Beatin debyyttialbumi täyttää 30 vuotta!
Olemme mukana koko vuoden ajan Nylon Beatin matkassa, joka huipentuu TYTÖT HALUAA -jättikonserttiin Helsingin Jäähallissa 3.10.2026.
1990- ja 2000-luvuilla kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjänä tunnettu duo loi musiikillaan soundtrackin kokonaiselle sukupolvelle – ja heidän hittinsä elävät suomalaisessa populaarikulttuurissa edelleen vahvana.
Jonna Geagean ja Erin Anttilan muodostaman duon räiskyvä lavakarisma ja tarttuvat kappaleet tekevät paluun juhlakonsertissa.
ITIS on vahvasti mukana Nylon Beatin juhlavuodessa
Juhlavuoden ajan Itis tekee tiivistä yhteistyötä Nylon Beatin kanssa – ja duon tähdet tullaan näkemään sekä Itiksessä että sen omissa kanavissa.
Luvassa on muun muassa lippuarvontoja juhlakonserttiin, Meet & Greet sekä Jonnan ja Erinin shoppailuhetkiä. Lue alta mimmien ajatuksia yhteistyöstä!
”Nylon Beatista ei voi oikein edes puhua ilman Itistä. Meillä on kauppakeskuksesta valtava määrä muistoja sen avajaisista ensimmäisiin omiin farkkuostoksiimme ja siihen kun etsimme ties kuinka monetta kertaa Nylon Beatin kuvauksiin jotain mageeta päälle. Yläasteella olimme yhdessä TET-harjoittelussa Itiksen Mäkkärissä ja istuimme nuorina kauppakeskuksen kahviloissa unelmoimassa tulevasta popmaailmasta. Pidimme Itiksessä lopulta jopa Nylon Beatin levyjulkkarit vuonna 2000.
Paluu Itikseen vie meidät silmänräpäyksessä takaisin niihin vuosiin, kun Nylon Beat oli aktiivisimmillaan. Itikseen on ollut aina kotoisa mennä. Se on ollut henkinen shoppailukoti, josta on löytynyt kaikki tarpeellinen yhden katon alta niin esiintymisiä, kuvauksia kuin omaa arkea ajatellen. Sen vuoksi tämä yhteistyö on meille erityinen ja todella tärkeä, mahtavaa saada Itis osaksi juhlavuottamme!”, kertovat Jonna ja Erin.