Kulkuyhteys Piazzalta Bulevardille paranee
Syyskuun alkupuolella paikoitushalleista käynnistynyt Itäkeskuksen uudistaminen jatkuu nyt kauppakeskuksen sisätiloissa. Piazzan ja Bulevardin välistä poistetaan rakenteita, jotka ovat erottaneet tilat toisistaan. Piazzan ja Bulevardin välinen kulkuyhteys säilyy remontin aikanakin.
Avarampi ja yhtenäisempi tila
Remontin avulla saadaan aikaiseksi helpompi ja esteettömämpi kulku Piazzan ja Bulevardin välille. Lisäksi tilasta tulee avarampi ja yhtenäisempi. Remontti palvelee samalla koko kauppakeskuksen uudistumistavoitteita, joita ovat esimerkiksi kauppakeskuksen yleisilmeen kehittäminen sekä liikkeiden toimintaympäristön, näkyvyyden ja löydettävyyden parantaminen. Nyt käynnistyneen remontin arvioidaan valmistuvan huhtikuun loppuun mennessä.
Muutokset liikkeiden sijainneissa
Eurokangas siirtyy remontin alta Piazzan toiseen kerrokseen entisiin OnOffin tiloihin. Elisa puolestaan on muuttanut entisiin Else-mattoliikkeen tiloihin toiseen kerrokseen Anttilan naapuriin. Molemmat liikkeet jatkavat toimintaansa normaalisti.
Remontoiduissa tiloissa avataan alkukesästä neljä uutta liikettä, jotka palvelevat etenkin lapsiperheitä ja ulkoilmaihmisiä.